Huimori KND![]() © Jonsu L. syntynyt 08.01.2010, 9v kasvattanut Kind Trotters ja omistaa Lita Racehorses siitosori, entinen kilparavuri Huimori on luonteeltaan omantienkulkija. Se ei erityisemmin tykkää kenestäkään mutta toimeen kyllä tulee kaikkien kanssa. Kenenkään perään se ei jää huutelemaan eikä sillä ole mitään hätää jos se joutuu olemaan yksin. Tarhasta sitä saa aina pyydystää ja houkutella kaikilla herkuilla. Kaura ja porkkana toimii parhaiten mutta mitään talutusnaruja ei kannata näyttää - muuten saa tosissaan toivoa että herra antaa kiinni. Huimoria kutsutaankin Herraksi ihan se "kuninkaallisen" luonteen takia. Hoitaessa malttaa kyllä olla harjailtavana mutta liika on liikaa. Ikuisuutta Herra ei jaksa seisoskella kaikkien silmänalla ja ilmoittaa sen häsläämällä ja steppaamalla. Muuten se onkin mukava tapaus hoitaa ja missään kengityksissä tai valjastuksissa ei ole ongelmia. Taluttaessa hieman jyrää, mutta tomeralla taluttajalla ei ole ongelmia. Huimoriin yleensä tehoaakin käskyt ja sillä on myös tapana muistaa ne. Kotona ajettaessa melko rento ja reipas. Sillä ei ole mihinkään suurempaa kiirettä ja Huimori tutkailee ja katselee paljon ympäristöä. Sitä saakin käskyttää eteenpäin - laiskana päivänä. Herralla on nimittäin niitä "reippaita päiviä" jolloin se kaahaa vain eteenpäin kuin höyryjuna. Huimori ei ole kovasuinen ja se on erittäin herkkä. Inhoaa suusta roikkumista ja mieluiten ajetaan hieman löysillä ohjilla. Kilpailumatkalla lähdettäessä vaistoaa sen jo kotona ja lähtee into piukeana autoon. Matkalla se on aina rauhallinen ja ruoka maistuu aina. Perille saapuessa hieman hermostunut mutta pälyillessään ympäristöä rauhoittuu. Radalla sillä meneekin aivan toinen vaihde päälle ja jopa välillä tuntuu kuin siltä olisi mennyt tuntoaisti. Se ei hievahdakkaan käskyistä tai yritäkkään totella niitä. Kovin laukkaherkkä Herra ei ikinä ole ollut ja siinä tuntuu oleman enemmän pitkän matkan mestari-ainesta. Sukutaulu
Suvusta: Isä Heimari oli keskikokoinen ruunikko ravuriori ja teki hienon uran. Starttasi 180 kertaa ja 18 niistä päättyi voittoon. Mihinkään suurkilpailuihin Heimo ei osallistunut ja rahaa keräsi 134 305ve. Pienissä suurkilpailuissa oli mm. Jymymaratooni 2009 -toinen, Pikkumies -toinen, Narrilaivan Jääkuningas 2010 -neljäs. Orin kasvatti Diar Trotters. Heimari jätti jälkeensä kuusi varsaa ja menehtyi 18.1.2011. Isänisä Santtuvei oli koko ikänsä Taikasumun Tallin omistuksessa ja teki voittoisan kilpauran 2008-2010. Luonteeltaan Santtu oli kilpailuhenkinen ja eteenpäinpyrkivä ja sitä oli mm. talutettava aina kettinki-narussa. Väritykseltään punarautias, ilman mitään merkkejä ja orin tunnisti helposti pystyharjasta. Korkeutta Santulla oli 150cm. Keräsi rahaa peräti 138 210ve ja oli mm. Kuninkuuskilvassa kolmas (vuonna 2009). Samaisena vuonna voitti Montémestaruuden ja oli myös Virtuaalimestaruuden toinen. Lopulta VRER palkitsi orin Vuoden Hevoseksi ja Vuoden Parhaaksi Montéhevoseksi(kv) vuonna 2009. Jätti 7 varsaa ja varsat ovat menestyneet radoilla jopa ykkössarjoissa. Isänemä Vappu-Hippu oli vaaleanrautias 161cm korkea suomenhevostamma. Nuoruudessaan siltä meni hankositeet ruotsissa ja nykyinen omistaja Rajattomasta kävi katsomassa tätä "huippuravuria", ja päätyi ostamaan tamman. Tienasi rahaa urallaan 26 260ve ja ennätys oli juuri 30,0 paremmalla puolella. Starttasi 48 kertaa ja 5 päätyi voittoon. Jätti 3 varsaa, joista parhaiten on pärjännyt ori Heimari(21,6a). Emä J.E.P. Huvipöly oli valioaikainen rautias suomenhevostamma ja korkeutta sillä oli 156cm. Voitti jopa 16 kertaa ja juoksi totoon peräti 47 kertaa urallaan. Ei osallistunut elämänsä aikana mihinkään suurkilpailuihin ja menehtyi 12.9.2010. Jätti 9 varsaa ja moni varsoista on ainakin tähtiaikaisia. Emänisä Vauhdin Pöly on niitä "vanhojen aikojen" kuuluisia hevosia jonka omisti Katri. Väritykseltään oli läsipäinen rautias ja 156,5cm korkea. Luonteeltaan oli jääräpäinen tapaus mutta kiltti. Tammojen perään Vauhdin Pöly oli kovasti ja radoilla se oli ravivarma. Tämä valioaikainen ori kiersi ykkössarjoja ja juoksi välillä huimia voittoputkia. Jätti tiettävästi yli kolme varsaa. Emänemä Huvituuli eli vuosina 2003-2007 Yep Trotterssin omistuksessa. Tämä vaaleanrautias ja 156cm korkea tamma pärjäsi lähinnä perussarjoissa ja ennätys jäi 27,0 tienoille. Rahaa se tienasi 14 600ve ja jätti jälkeensä viisi varsaa ja osoittautui hyväksi siitostammaksi. Tunnetuimpia jälkeläisiä J.E.P. Hurmos, J.E.P. Huvipöly ja J.E.P. Huvitar. Jälkikasvusynt. 01.01.2012, o. Litan Roihuri (e. A.C. Roihu), om. Lita Racehorsessynt. 03.02.2012, t. Litan Helmiina (e. Elvariina KND), om. Demon Trotters StartitLopettanut kilpailemisen 01.02.2012 (9v).STATISTIIKKA: 87 9-7-7 VOITTOSUMMA: 42 645ve ENNÄTYKSET: 1600m 1.25,1a / 1.25,2 2100m 1.24,0a / 1.24,2 / 1.33,6mke 2600m 1.32,5a / 1.30,0 3100m 1.30,7a / 1.26,3
29.01.2012, Savitaival, tas.ajo kv 2100m, 5v+ 23,3-24,9 (7/13, 25,0ke+ 70ve)
27.01.2012, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 2100m (4/11, 24,0ake+ 600ve) 26.01.2012, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 1600m, 24,0-26,9 (5/12, 26,5aly+ 230ve) 24.01.2012, Valtaria, ryhm.ajo kv 2100m, alle 24,9 (10/12, 39,6ake) 24.01.2012, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 2100m (6/11, 25,2ake+ 300ve) 22.01.2012, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ alle 25,0 (6/16, 25,2ly+ 125ve) 20.01.2012, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 2100m (2/11, 24,6ake+ 1500ve) 18.01.2012, VRER Kind Trotters, tas.ajo kv 2100m, 24,0-26,9 (14/16, 25,3ke) 11.01.2012, VRER Loster, tas.ajo kv 3100m, 6v+ (11/14, 27,7pi) 09.01.2012, VRER Kerystonin Kartano, ryhm.ajo kv 1609m, 5v+ 24,0-26,9 (1/12, 25,6aly+ 2000ve) 08.01.2012, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ alle 25,0 (13/16, 26,5kex) 01.01.2012, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2600m, 24,0-26,9 (HPL) 29.12.2011, VRER Kiin Kartano, ryhm.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (4/9, 28,5akex+ 200ve) 24.12.2011, Derby Racing Team, ryhm.ajo kv 1609m, 24,0-26,9 Joulun Juoksija 2011 (2/9, 25,1aly+ 6000ve) 22.12.2011, VRER Narrilaivan, tas.ajo kv 3100m, alle 24,9 (1/9, 26,3pi+ 3000ve) 17.12.2011, VRER Kiin Kartano, ryhm.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (6/8, 29,7akex) 16.12.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 3100m, 29,0-33,9 (3/10, 32,2pi+ 500ve) 16.12.2011, Starberry, ryhm.ajo kv 1609m, 25,0-29,9 (3/9, 28,0aly+ 900ve) 15.12.2011, VRER Narrilaivan, tas.ajo kv 3100m, alle 24,9 (3/16, 26,8pi+ 900ve) 13.12.2011, Starberry, ryhm.ajo kv 2100m, 25,0-29,9 (5/9, 31,5ake+ 300ve) 12.12.2011, VRER Taikasumun Talli, tas.ajo kv 1600m, 7v+ (1/10, 26,7ly+ 3000ve) 11.12.2011, Derby Racing Team, ryhm.ajo kv 1609m, 24,0-25,9 Joulun Taikahevonen 2011 (10/11, 29,4aly) 10.12.2011, VRER Crimson, tas.ajo kv 2100m, 4v+ 27,0-29,9 (-/-) 10.12.2011, Derby Racing Team, ryhm.ajo kv 1609m, 24,0-25,9 (4/11, 26,4alyxx+ 200ve) 09.12.2011, VRER Narrilaivan, tas.ajo kv 3100m, alle 24,9 (HLL) 09.12.2011, Guest Trotters, ryhm.ajo kv 2100m, 24,0-26,9 (-/-) 09.12.2011, Derby Racing Team, ryhm.ajo kv 1609m, 24,0-25,9 (6/11, 27,6aly+ 50ve) 07.12.2011, VRER Kerystonin Kartano, ryhm.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (1/11, 28,2ake+ 2000ve) 06.12.2011, VRER Kiin Kartano, tas.ajo sh 3100m, orit&ruunat 24,0-29,9 (2/9, 28,3pi+ 1350ve) 06.12.2011, Le Verdon, ryhm.ajo kv 2100m, 24,0-26,9 (4/8, 24,5ake+ 400ve) 01.12.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 3100m, 29,0-33,9 (5/10, 35,1pi+ 100ve) 01.12.2011, Starberry, ryhm.ajo kv 2100m, avoin (10/12, 29,6ake) 31.11.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 2100m (9/14, 26,0ake) 30.11.2011, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 1600m, 27,0-29,9 (8/12, 34,8aly) 28.11.2011, Pirunmarja, ryhm.ajo kv 2100m, 25,0-29,9 (HLL) 27.11.2011, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ yli 30,0 (1/16, 28,0ke+ 1800ve, loimi, ruusuke) 26.11.2011, Aken Ravitalli, tas.ajo kv 2100m, 30,0-32,9 (2/16, 30,3ke+ 1800ve) 26.11.2011, Narrilaivan, tas.ajo kv 2100m (11/13, 31,0ke) 25.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, 29,0-33,9 (K) 24.11.2011, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (2/12, 27,5ake+ 750ve) 22.11.2011, VRER Hipsutus, - 21.11.2011, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (5/12, 30,6ake+ 150ve) 19.11.2011, Loster, tas.ajo kv 2100m, 25,0-29,9 (5/9, 29,0ke+ 1200ve) 17.11.2011, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 2600m, 27,0-29,9 (9/12, 34,4akp) 16.11.2011, VRER Taikasumun Talli, tas.ajo kv 2500m, 6v+ yli 28,0 (1/8, 30,0kp+ 1400ve) 15.11.2011, VRER Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, yli 30,0 (1/12, 28,0ke+ 1500ve) 13.11.2011, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ yli 30,0 (8/12, 29,4ke) 13.11.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (6/10, 30,9aly) 12.11.2011, Loster, tas.ajo kv 2100m, 25,0-29,9 (5/11, 24,2ke+ 900ve) 12.11.2011, VRER Valtaria, ryhm.ajo kv 2100m, yli 30,0 (5/12, 53,1ake+ 50ve) 11.11.2011, VRER Starberry, tas.ajo kv 2100m, 27,0-29,9 (14/16, 31,7ke) 09.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, avoin (8/16, 31,4ke+ 100ve) 08.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, avoin (1/15, 29,0ke+ 2000ve) 07.11.2011, Narrilaivan, tas.ajo kv 2100m, yli 27,1 (10/12, 34,6ke) 06.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, avoin (HYL) 05.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 2100m, avoin (7/12, 29,5ke) 04.11.2011, Kiin Kartano, tas.ajo kv 3100m, 29,0-33,9 (5/9, 34,4pixx+ 100ve) 01.11.2011, VRER Derby Racing Team, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (9/12, 34,5aly) 31.10.2011, Starberry, ryhm.ajo kv 1600m, avoin (4/12, 30,9aly+ 800ve) 31.10.2011, VRER Starberry, ryhm.ajo kv 2600m, 27,0-29,9 (10/12, 34,1akpxx) 30.10.2011, Pirunmarja, ryhm.ajo kv 3100m, 26,0-31,9 (12/12, 33,7akp) 27.10.2011, VRER Starberry, tas.ajo kv 1600m, yli 30,0 ja ei enn. (12/14, 31,7ly) 26.10.2011, Virmaveden Hevostila, ryhm.ajo kv 2100m, yli 30,0 (4/9, 33,8ake+ 400ve) 25.10.2011, VRER Kiin Kartano, tas.ajo kv 3100m, 7v+ vs. max. 15 000ve (4/4, 33,6pi+ 250ve) 25.10.2011, Virmaveden Hevostila, ryhm.ajo kv 2100m, yli 30,0 (9/9, 36,5ake) 24.10.2011, Starberry, tas.ajo kv 2100m, 30,0-39,9 (3/16, 30,2kexx+ 600ve) 23.10.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (8/10, 29,7aly) 22.10.2011, Loster, tas.ajo kv 2100m, yli 30,0 (8/12, 37,0ke) 19.10.2011, Starberry, tas.ajo kv 2100m, 30,0-39,9 (4/16, 33,0ke+ 400ve) 18.10.2011, Loster, tas.ajo kv 2100m, yli 30,0 ja ei enn. (10/15, 35,7ke) 16.10.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (5/10, 29,6a+ 120ve) 14.10.2011, Kiin Kartano, ryhm.ajo kv 2100m, 29,0-33,9 (3/13, 30,1ake+ 500ve) 11.10.2011, VRER Loster, Monté kv 2100m, alle 20 m-starttia (6/9, 33,6mkex) 09.10.2011, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ yli 30,0 (HYL) 08.10.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (3/10, 29,3aly+ 400ve) 02.10.2011, VRER Lita Racehorses, tas.ajo kv 2100m, 5v+ yli 30,0 (11/14, 33,1ke) 30.09.2011, VRER Pirunmarja, ryhm.ajo kv 3100m, 30,0-36,9 (4/12, 30,7api+ 350ve) 28.09.2011, Narrilaivan, tas.ajo kv 1609m, yli 30,0 (-/-) 28.09.2011, Pirunmarja, ryhm.ajo kv 3100m, 30,0-36,9 (5/12, 37,5api+ 50ve) 19.09.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (12/16, 32,4aly) 18.09.2011, Kerystonin Kartano, tas.ajo sh 2100m, 29,0-34,9 (3/16, 30,2kex+ 1000ve) 15.09.2011, Pirunmarja, ryhm.ajo kv 2100m, yli 30,0 (8/11, 31,1akex) 13.09.2011, Pirunmarja, ryhm.ajo kv 2100m, yli 30,0 (9/12, 31,1akex) 09.09.2011, Narrilaivan, ryhm.ajo kv 1609m, yli 30,0 (2/16, 34,1aly+ 800ve) 02.09.2011, VRER Taikasumun Talli, ryhm.ajo sh 2500m, 6v+ yli 30,0 (rutiini, 1/3, 32,5akp+ 100ve) 28.08.2011, VRER Ravitalli Valtaria, ryhm.ajo kv 2100m, 30,0 ja hit. (10/12, 1.61,9ake) 26.08.2011, VRER Ravitalli Valtaria, ryhm.ajo kv 2100m, 30,0 ja hit. (2/11, 35,4ake+ 1000ve) 25.08.2011, VRER Taikasumun Talli, tas.ajo kv 2500m, 30,0-34,9 (9/16, 34,1ke) Starttasi ex-omistajallaan lukemin 3 0-0-0, vs. 400ve ja enn. 31,5ke. Kuulumisia04.02.2012 Huimori on nyt siirtynyt siitosorin hommiin ja ensimmäinen varsa vasta aloittelemassa uraansa. Ehti tienata melkein 50 000ve urallaan ja teki hienon uran.27.12.2011 Poika on piristynyt todella paljon ja se on juossut itsensä valio-aikaiseksi. Veikkailimmekin koska ennätyksiä rikotaan ja rahaa on tullut talliin parin kauden aikana yli 20 000ve. Sopivia suurkilpailuja ei ole vielä ollut mutta niiden ilmestyessä ilmoittelemme oria. Litaan on myös syntymässä Huimorista varsa tammikuussa. 03.11.2011 Nyt on menty sitten virallisesti alta kolmenkymmenen ja parannusta on näkynyt ja uskomme että Huimori parantaa edelleen. Odotamme orista noin 25,0-aikaista. Huimorilla on ollut kilpailuja ja vielä jatkossakin tulee, kun kaikki paikat tuntuvat kestävän kovaa treenausta. 10.10.2011 Aikalailla samaa rataa ollaan menty ja vauhti on parantunut hieman. Hiljaa hyvä tulee ja Huimorilla on edessä paljon startteja. Vaikka orilla ikää jo on, huomaa että kokemusta ei hirveästi ole ja jossain tilanteissa tämä kääntyy meitä vastaan. Viime aikoina Jonsun mies Mikko on huolehtinut treenaamisesta ja Jonsu on lähinnä kilpailumatkoilla ajanut ja ollut mukana. Pojasta on tullut Mikon suosikki ja saannut tallista jalansijan. 18.09.2011 Pojan kilpailukausi on lähtenyt käyntiin ja aika sekalaisissa tunnelmissa ollaan oltu. Hyviä näyttöjä on ollut hiiteillä ja pilkahduksia mahdollisista kovemmista otteista mutta kuitenkin ne ovat olleet toistaiseksi harvassa. Jonsulla on ollut hiki otsassa moneen otteeseen pojan kanssa ja jopa kunnon kohottaminen oli jostain syystä kiven alla. Melkein ollaan menty alta 30,0 ja eiköhän se sieltä tule. 11.08.2011 Ori muutti Litaan ja Jonsu oli innoissaan ottamassa Elvariinaa ja Huimoria vastaan. Huimori oli aluksi ihan äimän käkenä että minne joutui mutta meillä oli pari saman ikäistä oria. Pojat ottivat iloisesti Huimorin vastaan ja nyt sitten Litassa asustaa kolmen pojan jengi. Nyt luvassa on kiven kovaa treeniä ja tavoitteet ovat aika korkealla. Tavoitteisiin kuuluu tähti-ajan tai jopa valio-ajan saavuttaminen ja isompiin mittelöihinkin pitäisi päästä. Aika näyttää mihin pojan rahkeet riittävät mutta ainakin nyt sille annetaan mahdollisuus. |